Miesten kaksinpelin Suomen mestaruudesta pelasivat kahdeksanneksi sijoitettu Patrick Kaukovalta (HVS) ja karsinnoista pääsarjaan ponnistanut Santtu Leskinen (TVS).
Kumpikaan ei ole aiemmin voittanut kaksinpelin Suomen mestaruutta.
Leskisen tarina SM-kilpailuissa hakee vertaansa: karsinnoissa kaksi voittoa ja pääsarjassa neljällä voitolla loppuotteluun!
– "Ihan hyvä ottelu ja turnauksena todella onnistunut. En osannut odottaa näin hyvää tulosta, kokonaisuutena tuntuu hyvältä. Olen läpi viikon vain nauttinut pelaamisesta ja ollut kiitollinen tästä mahdollisuudesta pelata SM-kilpailuissa hyvissä puitteissa ja kelissä. Tämä viikko on ollut todella siisti! Sen haluaisin vielä sanoa kaikille pelaajille ja lajiväelle, että muistakaa nauttia lajistamme ja pelaamisesta sekä aina osoittaa kunnioitusta toisia kohtaan niin kentällä kuin sen ulkopuolella", kertoi turnauksen suuryllättäjä Leskinen.